Suomen kesän suurin yleisötapahtuma The Tall Ships Races 2017 on vahvasti Itämeren asialla. Sekä järjestävät kaupungit Kotka ja Turku sekä tapahtuman yhteistyökumppanit ottavat Itämeren suojelun ja ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassa.
The Tall Ships Races 2017 järjestetään Kotkassa 13.–16.7. ja Turussa 20.–23.7. ja tapahtumiin odotetaan yhteensä liki miljoonaa kävijää.
”Kotka ja Turku haluavat toimia vastuullisina tapahtumajärjestäjinä. Ympäristöystävällisyys tarkoittaa asian huomioimista kaikessa aivan alusta lähtien. Se ei välttämättä näy kävijöille, mutta on tapahtumasuunnittelua ohjaava asia”, sanovat Turun tapahtuman projektikoordinaattori Kimmo Hyyppä ja Kotkan kulttuurijohtaja Antti Karjalainen.
Turussa The Tall Ships Races -tapahtumien infomateriaali on digitaalista ja painettuja tuotteita tehdään vain harkiten. Yleisöä kannustetaan saapumaan tapahtuma-alueelle julkisilla kulkuneuvoilla ja tapahtumavieraita kuljettava bussi numero 1 on sähköbussi. Tapahtuma-alueen ruoka on ekologisesti tuotettua ja syntyvän jätteen määrä on pyritty minimoimaan. Myös kaikki The Tall Ships Races -mainosbanderollit kerätään uusiokäytettäväksi yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kanssa.
Kotkassa The Tall Ships Races ja Meripäivät tarjoavat alustan erilaisille kiertotalouden ja kestävän kehityksen kokeiluille. Joukkoliikenteen käyttöä tapahtuman logistiikassa on rohkaistu esimerkiksi Laini.fi -alustan avulla. Valpastin tarjoaa vuokrattavia polkupyöriä Kotkan linja-autoasemalla ja muovittomasta kartongista astioita valmistava Kotkamills tuo astioitaan tapahtumaravintoloiden käyttöön.
Purjelaivatapahtuman sponsorisopimukset on solmittu 21 yrityksen kanssa. Pääyhteistyökumppaneita juhlavuoden suurimmassa yleisötapahtumassa ovat Kataja Event, Lassila & Tikanoja, Local Crew, Pernod Ricard Finland, Renta ja Sinebrychoff.
”On mahtavaa, että olemme kumppanina tässä Suomen juhlavuoden suurimmassa yleisötapahtumassa. Vastuullisuus ja ympäristö ovat sekä The Tall Ship Races -organisaatiolle että L&T:lle aidosti tärkeitä asioita. Meidän tehtävänämme on varmistaa ennen kaikkea se, että ta-pahtuman roskat päätyvät roskikseen eivätkä Itämereen, sanoo Lassila&Tikanojan liiketoimintapäällikkö Atte Laiho.
Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi BRP Finland, Neste, Sponsor Insight, Sunborn Catering, Veho, Capital AV, Buster, Froneri Finland, KW Catering & Consulting, Finnpilot Pilotage, Suomen Ilotulitus ja Saarioinen. Mediakumppaneina tapahtumassa ovat Iltalehti, MTV ja Radio Nova.
”On hienoa, että yhä useammat tapahtumat haluavat olla edelläkävijöitä ja kiinnittävät entistä enemmän huomiota ympäristö- ja ilmastoasioihin”, kertoo Nesteen Uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueen johtaja Kaisa Hietala.
Energiayhtiö Neste tuottaa sähkön tapahtuman yleisöalueen generaattoreihin Neste MY uusiutuvalla dieselillä.
”Neste MY:n avulla tuotetulla sähköllä on jopa 90 prosenttia pienemmät kasvihuonekaasupäästöt perinteiseen fossiiliseen dieseliin verrattuna. Lisäksi tapahtuma on yleisölle huomattavasti miellyttävämpi, koska sen käytöstä ei aiheudu katkua, jota tavallinen diesel tuottaa palaessaan”, Hietala kertoo.
Kestävä kehitys ja Itämeri ovat tärkeitä myös autoalan yritys Veholle. Veho on sekä Baltic Sea Action Groupin että John Nurmisen Säätiön lahjoittaja ja kantaa näin oman kortensa kekoon tärkeässä Itämeren suojeluhankkeessa.
”Itämerellä on tärkeä rooli lukuisten suomalaisten kesän vietossa ja on tärkeää varmistaa Itämerestä nauttiminen myös tulevaisuudessa. Olemme kesän isoissa The Tall Ships Races 2017 -tapahtumissa mukana ympäristöystävällisellä Mercedes-Benz -henkilöautomallistolla tekemäl-lä tutuiksi muun muassa Suomessa valmistettuja A- ja GLC-sarjan malleja”, toteaa Veho Henki-löautojen johtaja Petri Aarnio.
Panimoyhtiö Sinebrychoff puolestaan tekee yhteistyötä Elävä Itämeri -säätiön kanssa ja pyrkii optimoimaan hiilijalanjälkensä ja juomien valmistuksessa käytettävän veden määrän.
”Sinebrychoff on sitoutunut edistämään Itämeren hyvinvointia monin tavoin, esimerkiksi auditoimalla maltaan tuottavien maatilojensa vesitehokkuutta ja estämällä näin ravinteiden kertymisen mereen. Tuotimme myös ensimmäisen Itämeriystävällisen oluen viime vuonna. Panimolla taas oluen tuotannossa syntyvä hiilidioksidi kerätään talteen ja kierrätämme uudelleen virvoitusjuomiin hiilihappojen muodossa. Myös tuotantolämpö kerätään talteen ja kierrätetään tilojen lämmitykseen ja on minimoitu, kertoo Sinebrychoffin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Marja-Liisa Weckström.
Alkoholituotteiden valmistaja Pernod Ricard Finland on myös omistautunut kestävän kehityksen edistämiselle. Kaikki ympäristötyö ei aina näy suoraan asiakkaille.
”Tall Ships Races yhteistyötuotteemme ovat Santa Helena -viinit, joiden tuottaja on palkittu kansainvälisestikin kestävän kehityksen työstään. Santa Helena on myös yksi niistä viinitaloista, joiden tuotteita pullotamme kierrätysmuovipulloihin tehtaallamme Artukaisissa Turussa”, kertoo Pernod Ricard Finlandin viestintäpäällikkö Anna Hakala.
Turussa The Tall Ships Races 2017 -tapahtuman vapaaehtoisten ruoan tarjoaa Arkea Oy.
”Vastuu siitä, että voimme nauttia puhtaasta ympäristöstä tulevaisuudessakin, kuuluu meille kaikille”, sanoo Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi.
”Olemme tehneet rohkeitakin valintoja ja kokeiluja. Uskaltauduimme esimerkiksi ensimmäisenä Turussa myymään tarjoilusta ylijäänyttä ruokaa mobiilisovelluksen avulla”.
Sekä Kotkassa että Turussa kaikki The Tall Ships Races -alukset kiinnittyvät pienelle alueelle aivan kaupunkien sydämeen, palveluiden keskelle. Suuret purjeveneet luotsaa turvallisesti Finnpilot Pilotage Oy. Luotsi on aluksen päällikön neuvonantaja, joka tuntee alueen väylät, olosuhteet ja satamat.
”Suomen aluevedet ovat matalat ja karikkoiset. Nämä olosuhteet ovat maailman meriliikenteen haasteellisimmat. Luotsin tehtävä on suojata Itämeren herkkää luontoa kuljettamalla alukset turvallisesti perille,” kertoo Finnpilotin kuljetusjohtaja Aki Marjasvaara.
Tapahtumien isäntäkaupungit Turku ja Kotka ovat itsekin aktiivisia toimijoita Itämeren suojelussa ja edelläkävijöitä kestävän kehityksen periaatteiden toteuttamisessa. Turku tavoittelee vuoteen 2040 mennessä hiilineutraaliutta, jota kohti edetään kunnianhimoisilla ilmasto- ja ympäristöpolitiikan toimenpiteillä ja on myös mukana Itämerihaasteessa, joka pyrkii parantamaan vesistön tilaa.
Myös Kotkassa tehdään määrätietoista työtä Itämeren suojelemiseksi ja juuri Tall Ships Races -tapahtuman aikana Kotkan kaupunki, Kymen Vesi ja tutkimuskeskus Merikotka tulevat julkistamaan merkittävän panostuksen Itämeren ravinnepäästöjen neutraloimiseksi.